Poro on parasta






Pikainen hyvän lauantaiaamun toivotus ja pitkästä aikaa tarjolla on ruokaa!

Perjantain kunniaksi nautimme eilen puolison pariloimaa poron paahtopaistia  vuohenjuustoalaatin ja parsakaalin kera.

Ja voi veljet, kuinka hyvää se olikaan.... Liha oli niiiin mureaa, että veitsi lähes upposi siihen. 

Perinteiseen tapaan iltamme kului pöydän ääressä istuen, jutellen ja radiota kuunnellen. 

Perusperjantai siis :-)


Tänä aamuna oli aikainen herätys, kun vanhimman pojan tyttäret tulivat meille jo ennen puolta kahdeksaa. Poika ja miniä lähtivät kahdestaan viikonlopun viettoon Tallinnaan ja minä olin lupautunut lapsenlikaksi. 

Kohta lähdetään viemään pikkulikka balettitunnille Aleksanterin teatteriin ja sieltä ajamme heille isoveljen luo. 
Iltaohjelma sisältää ainakin Putousta, raclettea ja saunomista. Ja tietysti kylkikyljessä sohvalla köllöttelyä. 

Meillä on siis mukava viikonloppu alkamassa.

Toivotan samanlaista teille!
Anne





Kommentit