Säästämisestä keräämiseen...



Pyhäpäivän tervehdys! 
Minun sunnuntaini vierähti siivotessa.

Varmaan joka kodissa - ainakin melkein - on sellaisia laatikoita, komeroita ja kaappeja, jotka keräävät sisäänsä kaikkea mahdollista tavaraa, kamaa ja rojua. Meillä on useita sellaisia laatikoita ja yksi sellainen komero.

Ja sen komeron siivosin tänään. Yhden laatikon siivoaminen on "piece of cake", mutta kohtalaisen ison komeron jotain ihan muuta. Sain siihen touhuun tuhrattua koko kauniin sunnuntaipäivän. 

Se on juuri sellainen komero, johon tulee laitettua talteen ja uudellen käyttöönottoa odottavia vaatteita, koristeita, astioita, työkaluja, piuhoja, laukkuja ja kaikkea muuta tosi tärkeää maan ja taivaan väliltä. Eikä niistä suurinta osaa koskaan tule tarvitsemaan - missään eikä mitenkään. 

Tyhjensin komeron sisällön ensin työhuoneen lattialle ja loppujen lopuksi kannoin jätesäkillisen suoraan roskiin ja pari Ikea kassillista odottaa kirppikselle pääsyä. En raaski heittää hyviä astioita roskikseen...

Nyt on hyvä mieli ja komeron hyllyillä lähes sotilaallinen järjestys. Ensi viikonloppuna taidan siivota vaatehuoneen!



Ja säästämisestä puheenollen....



Olenpa säästänyt myös viinipullon korkkeja. Ja kaikki on itse juotu! Hahhaa :) 

No, onneksi kuitenkin suurin osa on nautittu hyvässä seurassa, hyvän ruoan kanssa.

Eikä noita pulloja ihan lyhyessä ajassa tyhjennetty. Aloitin keräämisen joskus 90-luvun puolivälissä ja 2000-luvun alkupuolella pieni pojanpoika tiputti joukkoon oranssin pallon. Se saa olla muistona siellä, eikä sitä itse asiassa poiskaan saa. Nyt pullo alkaa uhkaavasti täyttyä. Pitääkö viinin juonti nyt sitten lopettaa, vai mitä teen korkeille?


Nyt lähden viettämään sunnuntai-iltaa kahden hurmaavan herran seurassa; puolison ja  
monsieur Poirot´n

A bientot!

Anne


Kommentit

  1. Hihhihii! Meillä on sama systeemi korkeille, pullonsuu on vaan leveämpi ja pikkulikat tyhjentää sitä välillä. Siis se on ihan täysi! Pitää kai laittaa joku uusi purnukka niille koska viinin juonti on kuulema terveellistä !
    Santé !
    Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei me voida viinistä nauttimista lopettaa, ehkä se onkin "salaisuutemme" :)

      Poista
  2. Voi jestas sentään kun oot ahkera - mikä tauti sinuun on iskenyt? Tuu meille jatkamaan - meillä on myös sellasia laatikoita ja jopa kaks kaappia. Tulen torstaina työmatkalle Hesaan ja messukeskukseen matkamessuille - odotan innolla! Mukavaa pakkas viikkoa! Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen, kunhan meillä on joka nurkka nuohottu. Kesällä sitten varmaan. Pitäisiköhän tulla piipahtamaan messuille, kun olet tänne kerran tulossa... Pakkasviikkoa - :( :(

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!