Taulut löytävät seinänsä....

Toimme kotoa osan tauluista mukanamme Nuppikseen. Ne tekevät talon entistä kodikkaammaksi ja kotoisammaksi.


  
"Pikkuhuoneen" somistus alkoi kolmesta taulusta, jotka ehkä saavat vielä muutaman kaverin.
Nyt seinällä on kitarakvartetin juliste, soitonopettajan lahja oppilaalleen ja grafiikkalöytöni kirpputorilta.


 Ihana New York-juliste asettui kuin itsestään "omalle paikalleen" Aallon pöydän päälle  kauniin valkoisena kiiltävän pönttöuunin viereen.  Taurin ja Paulin teokset taas koristavat viereistä seinää.
(Harmi, että uuni on sähköistetty; emme voi syksyn tullessa nauttia takkatulen lämmöstä sen äärellä.)


  Tämä kaunis rasia on vuokraemännän. En voinut jättää sitä kaappiin piiloon, vaan otin esille. 


Keittiön seinälle olin jo aikaisemmin ripustanut tosi vanhan Miron-julisteen, jonka olen raahannut joskus New Yorkin Guggenheimilta. Sopii tuohon kuin "nenä päähän" 


Tässä kohdassa ei ole mitään uutta, mutta ikkunan takana näkyvän maiseman vehreys on niin upea, ettei sitä voi olla ihailematta uudestaan ja uudestaan. Sekin on kuin taulu.


 Viikonloppuna ja ensi viikolla jatkan hommia, joka on huomattavasti kevyempää kuin maalaaminen, huonekalujen kantamisesta puhumattakaan.  Kaikenlisäksi minulla alkaa huomisen työpäivän jälkeen LOMA! I-ha-naa!!!

Oikein hyvää ja toivottavasti aurinkoista viikonlopun alkua kaikkiin suuntiin! :)

Anne


Kommentit