Vuosi 2015

Reilu vuorokausi ja on vuosi 2016. 

Blogin pitämisen hyviä puolia on tilanteiden ja muistojen 'automaattinen' tallentaminen. Päivityksiä ja tapahtumia on helppo (ja kiva) katsella myöhemmin joko yksin tai yhdessä niissä mukana olleiden kanssa.

Selailin tämän vuoden kirjoituksiani. Paljon on ehtinyt tapahtua ja toisaalta vuosi on mennä hurahtanut vauhdilla ohi.
"Peruspakerruksen" lisäksi on tehty yhtä ja toista... alla pieni yhteenveto blogiin kirjatuista.


TAMMIKUU
Vuosi alkoi valituksella ja hammastenkiristyksellä putkiremontin takia. Kaikki mahdollinen kun tuntui menneen pieleen. Loppujen lopuksi kuukauteen mahtui onneksi kodin kuntoon laiton ja taulujen siirtelyn lisäksi muitakin kivoja tapahtumia ja asioita, kuten ensitapaaminen Nellyn kanssa,  uudesta ammeesta nauttimista ja uusista ruokapöydän tuoleista haaveilua.

HELMIKUU

Helmikuussa näytimme keskittyneen syömiseen :) Oli ainakin  sushia, poroa, lohikeittoa ja smoothieta.
Aloitin myös innokkaana kotijumpan (joka tosin loppui melko pian) ja ystävänpäivänä vietettiin joukolla naisteniltaa. Joskus unelmat toteutuvat nopeasti - näin kävi esimerkiksi ruokapöydän tuoleille.

MAALISKUU

Maaliskuun isoin juttu oli  maailman parhaan pojanpojan rippijuhla. Hieno tilaisuus ihanan pojan kunniaksi. Järjestin ystäville Friendtex-kutsut, jollaiset täytyy varmaan uusia ensi vuonna. Maaliskuulle osuvat myös useammatkin synttärit. Eli varsin juhlapitoinen kuukausi :)

HUHTIKUU

Pääsiäinen oli tänä vuonna huhtikuun alussa. Vietimme sen perinteisesti hyvien ystäviemme luona Björkkiksessä. Ja kyllä me taas syötiin :D Huhtikuussa katseet alkoivat kääntyä pihalle, jossa putkiremontin jälkeen hommia riittikin. Osallistuin myös stailauskurssille. Kotona vatvottiin keittiön välitilan materiaalia pitkään ja hartaasti ja saatiin vihdoin päätettyä siitä. 

TOUKOKUU

Tässä kuussa 'pihahulluus' iskee viimeistään täysillä ja jutut keskittyvät paljon ulos. Ehdin kuitenkin käydä ihailemassa upeiden skeneläisten taitoja Aleksanterinteatterissa, auttaa kaveria asunnon myyntistailauksessa, hakea Nellyn meille ensimmäistä kertaa hoitoon, olla lapsenlikkana ja sisustaa kotona, tällä kertaa työhuoneessa.

KESÄKUU

Silloin muistelin mm touko-kesäkuun vaihteessa tekemäämme Tallinnan matkaa, tein nuoruuden ystävän kanssa Kalliokierroksen, nautittiin juhannusillasta (sen viileydestä huolimatta) terassilla. Pihajuttuja löytyy tässäkin kuussa blogista vaikka kuinka monta. Saatiin myös vihdoin päällystettyä Huutonetistä loppuvuonna ostetut tuolit

HEINÄKUU

Vietimme ystävien kanssa aikaa Tampereella ja Björkkiksessä, kävin esikoisen perheen kanssa Suomenlinnassa ja kummitytön ja poikain kera Korkeasaaressa. Ilmojen salliessa pyöräiltiin puolison kanssa välillä keskustassa, välillä kaupungin laitamilla ja nautittiin vaan elämästä.

ELOKUU

Elokuussa jatkettiin mahdollisuuksien mukaan pyöräilyä,  laiskottelin, kuljeskelin kaupungilla ja otin blogin ensimmäisen "päivän asu" kuvan. Jatkoin myös asetelmien tekoa ja aloin suunnitella syyskukkia,

SYYSKUU

Syyskuu näyttää olleen hyvin "kotipainotteinen" kuukausi, kävin kuitenkin ystävättären kanssa  päiväreissulla Tallinnassa ja puolison kanssa Björkkiksen herkkupatojen äärellä (taas!).
Siivosin ja nautin elämästä.

LOKAKUU

Kauan odotettu loma koitti! Rentouduttiin Splitissä ja Cavtatin lomakodissa. (Huomasin juuri, etten ole muistanut laittaa lisää lupaamiani kuvia blogiin!) Kävin ihastelemassa kauniin miniäni osallistumista tanssikilpailuun, vaihtelin tyynynpäällisiä ja asettelin ensimmäisiä pihavaloja.

MARRASKUU

Etupiha oli laitettu talvikuntoon, mutta ulkona ei tarennut enää istuskella. Piti keksiä sisähommia ja niinpä mm leivoin elämäni ensimmäisen leivän,
maalasin korituolin, tuunasin adventtikynttelikön ja tein ison kattilallisen keittoa.
Vietin myös ihanan päivän kaupungilla lapsuudenystävän kanssa

JOULUKUU

Kuukauden alussa nautimme tanskalaisia voileipiäkoristelin kotia ja vaihtelin taas tyynynpäällisiä.
Tarjosimme viimein italialaisen illan ystävillemme kiitokseksi monista Björkkiksessä vietetyistä herkullisista hetkistä. Makuuhuone koki pienen muutoksen sängynpäädyn muodossa ja käväisimme ihanassa Tukholmassa. Ja vietimme läheistemme kanssa rauhallisesti joulua.

Siinä se oli - vuosi 2015, ei ollenkaan hassumpi.

Vuosi sitten otimme uuden vuoden vastaan hyvässä seurassa upeaa ilotulistusta katsellen. Tänä vuonna porukka on sama, mutta ilotulitus ja maisema toinen. Jälkimmäisistä viis, pääasiahan on tuo porukka!

Oikein hyvää vuoden vaihdetta jo tässä vaiheessa, vaikka saatankin piipahtaa blogissa vielä huomenna. Olen vähän ahkeroinut tänään ja haluan tietysti jakaa tuloksen kaikkien kanssa.... :)

Anne




Kommentit