Siistiä ja selkeää...


Nyt on viimeinenkin jouluun viittaava tavara ja 'sisustuselementti' siirretty odottamaan uutta tulemista ja koti näyttää ihanan siistiltä ja selkeältä.

Vaihdoin samalla sohvan pellavapäällisen Ikean alkuperäiseen puuvillaiseen.
Kaikessa vaatimattomuudessaan sekin näyttää silmääni nyt oikein kivalta.

Ja kun niin hyvältä tuntui, otin pitkästä aikaa yleiskuvia alakerrasta.

Ollaan edelleen tyytyväisiä eteisen kaappiin ja sen mustaan väriin (ennen). Se on tilaan juuri sopivan kokoinen ja vetää sisäänsä aika monta takkia ja kenkää. 


Niinkuin näkyy, mitään uutta ei ole hankittu eikä olla hankkimassakaan. Tosin vatvon edelleen uuden sohvanpäällisen väriä ja materiaalia.
Kevään aikana laitan ehdottomasti tilauksen Bemzille.

Ja kerrankin tumpelo viherpeukaloni petti!
Laitoin lokakuussa  kourallisen tammenterhoja veteen likoamaan. Muutama niistä alkoi näyttää itämisen merkkejä ja siirsin ne ekollon vaasiin.
Ja nyt yksi sinnikäs pieni terho on aloittanut kasvattaa 'uutta tammea'. Ihanaa!


Ehkä tuo pieni alku ennakoi myös kevään tuloa, vaikka ulos katsoessa ei siltä näytä.

Mutta kyllä se sieltä väistämättä tulee, niinkuin joka vuosi :)

Mukavaa torstain jatkoa!

Anne

Kommentit