Vuoroin vieraissa....


Toisen kodissa on inspiroivaa siivota (..siis ainakin minusta:)). 
Uusi ympäristö, uudet tavarat ja kalusteet ruokkivat mielikuvitusta. 
Vähän aikaa sitten kerroin kuinka järkkäilin paikkoja lomalta palaavan kuopukseni kodissa. 
Eikä se tuntunut edes siivoamiselta, korkeintaan pieneltä stailaukselta.

Ja kuinka ollakaan viimeeksi meillä käydessään pisti poika keittiössämme "hösseliksi". 
Aloitellessamme valmistamaan ruokaa hän tuskaili kuinka työtasoilla on liikaa tavaraa eikä niillä mahdu tekemään mitään.  

Ja niin alkoi tyhjennys. 
Kaikki ylimääräiset tarjottimet, pannunaluset, purkit ja purnukat lähtivät - "voisiko tämä olla kaapissa", "käytätkö tätä" - tai "tarvitsetko oikeasti viittä tarjotinta päivittäin" - kysymysten saattelemina.

Ihan kaikkea en kuitenkaan suostunut pistämään pois tai piiloon ja työpöydillä on edelleen tavaraa, mutta pakko myöntää että työskentelytilaa tuli lisää ja onhan se myös nyt selkeämmän näköinen. 

Pienessä keittiössä on tärkeää, ettei tavaraa ole liikaa. Itse ei välttämättä edes huomaa, kuinka sitä alkaa pikkuhiljaa kerääntyä. 
Siksi otin tämän kuopuksen tekemän tyhjennyksen ilolla vastaan :D

Tässä  kohtaa voi taas kerran kehua tuota välitilan laminaattia. 
Se oli kyllä ihan paras valinta. 
Niin selkeä, simppeli ja erinomaisen käytännöllinen!

Muutama päivä operaation jälkeen nappasin amppelin pois ikkunasta. 
Sekin tuntui nyt olevan liikaa...
( ja olihan se siinä jo moooonta kuukautta :D:D)

Minuun iski torstaina todella yllättäin 'tauti'. 
Kuume nousi hetkessä lähes 39 asteeseen ja olo oli kuin junan alle jääneellä.  
Eilen elämä alkoi voittaa ja tänään tuntuu jo suht normaalilta. 
Pieni kävely aurinkoisessa aamupäivässä Nellyn kanssa onkin nyt paikallaan.

Aurinkoista viikkoa! 

Anne


Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!