Tuolien uusi elämä...

Maalisutia voi heiluttaa myös kaupungissa.
Ostin reilu 10 vuotta sitten edelliseen kotiimme, Aleksis Kivenkadun Jade-kirppikseltä kaksi "antiikkituolia". Niissä oli kulunut ruskea samettikangas ja ruskeakullan kukertava runko.  Päällystin ne ensin hyvin vaatimattomilla taidoillani erilaisiksi. Toinen sai kukkakankaan ja toisesta tuli punaruudullinen. Sen jälkeen ne eivät kestäneet kovin tarkkaa tutkiskelua, eivätkä kankaatkaan olleet kaksiset. Tykkäsin kuitenkin tuoleista, joissa oli hyvä istua. Sitten kuulin työkaverilta verhoilukurssista, jossa alan ammattilainen opettaa kädestä pitäen amatöörejä verhoilun saloihin. Ilmoittauduin kurssille samantien ja kiikutin tuolini oppipaikalle, Martinlaakson verstaalle. 

Opettajan ohjauksessa riisuin tuolit vanhoista kankaista, täytteistä ja fylleistä, ja vaihdoin uusiin, kiristin ja ompelin ja niittasin. En enää edes muista mitä kaikkea silloin opin tekemään. Opettajamme kautta tilasin tuoleihin uuden  hyvälaatuisen, ajattoman kankaan.
Elin silloin "valkoista kauttani", joten luonnollisesti maalasin rungon valkoiseksi ja olin erittäin tyytyväinen tulokseen. 

Ne olivat aluksi olohuoneessa, mutta siirtyivät jossain vaiheessa makuuhuoneeseen yläkertaan.
Joku aika sitten totesin, että nyt valkoisen aika on tältäkin osin ohi. Lauantaina toisen tuolin rungon väri vaihtui mustaksi. (Toinen on likkakaverilla sijoitettuna, maalaan sen myöhemmin).

Ja nyt vasta tyytyväinen olenkin! Tuoli on kuin uusi ja mielestäni paljon ryhdikkäämpi kuin valkoisena.

Huomenna on tiedossa kiva päivä. Pakataan autoon neljä nuoruuden ystävää, saunatarvikkeet, helle- ja ei-niin-hellevaatteet, hyvää ruokaa ja ehkä vähän juomaakin ja suunnataan tyttöporukassa auton nokka kohti Pyhtäätä ja Villa Brobytä. Käydään katsomassa jos kanttarellit olisivat vihdoin nousseet esille ja jos eivät ole, kerätään mustikoita. Syödään, saunotaan, rentoudutaan, puhutaan (luultavasti yhteen ääneen), nauretaan ja muistellaan taas kerran (niitä samoja) vanhoja juttuja, nukutaan pitkään ja syödään myöhäinen runsas aamiainen, ihastellaan ehkä vähän puutarhaa jne... 
Eikö kuulosta kivalle? Yritän ehtiä ottamaan muutaman kuvan tunnelmista.

Aurinkoista elokuun toista viikkoa!

Anne






Kommentit